EU-komissio vahvisti lainvastaiseksi Lohjan virka-
ja luottamushenkilöiden menettelyn, jossa Sarina Pedersenin salassa pidettäviä
terveydentilatietoja julkistettiin. Silti menettelyä jatkettiin lohjalaisen
asianajajan konsultoinnin ja kunnallispäätösten perusteella vuosia. Samaan
aikaan myös Sarinan sisarten salassa pidettäviä uskonnollisen vakaumuksen
tietoja käsiteltiin julkisina. Etelä-Suomen lääninhallitus totesi tämänkin
menettelyn lainvastaiseksi ja ko. virkamies myönsi menetelleensä eräiltä osin
virheellisesti. Lisäksi Helsingin hallinto-oikeus totesi lainvoimaiseksi
jääneellä päätöksellä myös esteellisyyssäännöksiä rikotun.
Tällä näytöllä Lohjan käräjäoikeus on tehnyt
liudan päätöksiä, joiden sisältönä on väittää, että kukaan virka- tai
luottamusmies ei olisi tehnyt mitään väärää, ja että on kohtuullista, että
alaikäiset lapset maksavat itseensä kohdistuneista virheistä yli 100.000 euroa
virka- ja luottamushenkilöiden oikeudenkäyntikuluja.
Oikeudenkäyntikulukorvaukset menevät pääasiassa edellä mainitulle lohjalaiselle
asianajajalle. Suomen tuomioistuimen käsitys oikeudesta on siis se, että uhrin
kuuluu sekä kärsiä että maksaa.
Edesmennyt AA Matti Wuori totesi aikanaan, että
Suomessa ei ole juurikaan rahakorruptiota, mutta hyvä veli-korruptiota on
sitäkin enemmän. Kun yksityinen ihminen haastaa hyvä veli-järjestelmän
vallanpitäjät ja puolustaa omia laillisia oikeuksiaan, on odotettavissa
vaikeuksia eli mm. "häviöitä", jotka eivät perustu perustuslain kirjaimen
mukaisesti lakiin ja tosiasioihin.
"Oikeus" on jäänyt toteutumatta oikeudenkäynnissä,
jossa minua ja lasteni muita avustajia on painostettu ja todistelu ja asian
käsittely on pääosin estetty kokonaan. Oikeudenkäynnin kuluessa ennen tuomiota
on tehty päätös, jossa väitetään, että ihmisoikeussopimuksen 6 artikla (oikeus
oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) ei olisi voimassa Lohjalla ja Turussa. Sen
päätöksen mukaan on myös konkreettisesti toimittu. Nykysysteemissä aineiston
perusteella on erityisen todennäköistä, että "oikeutta" tullaan toteuttamaan
Turun hovioikeudessa samalla tavalla. Siksi on myös selvää, että asian käsittely
jatkuu vuosia myös ylikansallisissa foorumeissa siihen perustuen, että Suomen
valtio rikkoo EIS 6 ja 13 artiklaa virkarikoksia koskevissa
menettelyissä.
Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Olen yhdessä
Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton EOK ry:n muiden asiantuntijoiden kanssa
osana lasteni oikeudenkäyntejä ja niitä laajemmin kerännyt aineistoa
vääristyneen hyvä veli-järjestelmän paljastamiseksi, julkistamiseksi ja sen
jälkeen lopettamiseksi. Aineisto on koossa ja se julkaistaan aikanaan sekä
nettiversiona että kirjana. Aineistosta näkyy harvinaisen selvästi, että
nykyjärjestelmä perustuu lain ja tosiasioiden sijaan avoimesti virkarikosten ja
– virheiden systemaattiseen peittelyyn ja yhdenvertaisuuden loukkauksiin. Suomi
ei ole keräämäni näytön valossa oikeusvaltio, eivätkä kansalaisten oikeudet
toteudu tosiasiassa perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaamalla
tavalla.
Gandhi totesi aikanaan: ensin sinulle nauretaan,
sitten vastaasi hyökätään, sitten vähätellään – sitten voitat. Voittaa ja
"hävitä" voi monella tavalla ja oikeustaistelu korruptoituneessa hyvä
veli-järjestelmässä kestää. Esim. STT:n doping-oikeudenkäyntien ja lehtikeisari
Urpo Lahtisen lesken oikeudenkäyntien uutisoinneista näkyy, että peittely
paljastuu aikanaan, vaikka se vie aikaa.
Ihmisoikeustuomioistuimeen ei pääse suoraan ja
sielläkin on vastassa suomalainen virkamies. Tämä tarkoittaa, että on jaksettava
käydä ensin läpi Suomen kansallinen oikeuslaitos tilanteessa, jossa systeemi
perustuu em. peittelyyn ja senkin jälkeen "oikeudessa" oikeuden saaminen on
epävarmaa. Oikeus voi toteutua vain julkistamalla se, miten väärin "oikeus"
tässä maassa toimii. Asia viedään EOK:n tuella tarvittaessa myös
perustuslakivaliokuntaan. Ns. Pedersenin jutuissa ei ole kyse enää yksittäisen
oikeusmurhan korjaamisesta, vaan oikeudenkäyntiaineiston avulla tapahtuvan
oikeuslaitoksen ja virkamiesten vääristymien kokonaisvaltaisesta paljastamisesta
ja korjaamisesta.
Jaana Pedersen, lakimies,
OTK