logo
Miksi Saksan Winnendenissä Tim K oli Amok-ampuja?
15.03.2009

Syynä tekoon saksalainen media pitää sitä, että ampuja sai haltuunsa aseen niin helposti ja että hän katseli paljon väkivaltavideoita.

Pääsyy traagiseen tapahtumaan minun mielestäni oli kuitenkin ampujan psyykessä, niinkuin myös Jokelan tapauksessa. Timillä oli depressio ja hän oli ollut psykiatrisessa hoidossa, mutta keskeyttänyt sen. Jos Tim ja Pekka-Eric olisivat olleet psykiatrisessa tutkimuksessa, psykiatriaan erikoistunut lääkäri olisi määrännyt heille nykyaikaiset lääkkeet ja jos lääkkeiden ottamista olisi valvottu, ampumistapauksia tuskin olisi tapahtunut.

Jokelan tapauksessa terveyskeskuslääkäri (ilman erikoistumista psykiatriaan) oli kirjoittanut Pekka-Ericille kyseenalaista Cipralex-lääkettä, jolla on selvästi itsemurhariskiä lisäävä vaikutus. Voidaan olettaa, että kyseinen lääkitys ja sen ottamisen keskeyttäminen ennen ampumistapahtumaa on saattanut olla impulssi traagiseen tapahtumaan. Yleislääkärillä näyttää olevan oikeus määrätä psyykenläkkeitä, vaikka heillä on vain minimaalinen koulutus psykiatriassa ja psykologiassa. Sellainen oikeus pitäisi olla vain psykiatreilla ja psykiatriaan erikoistuneilla lääkäreillä. Tämän pitäisi koskea myös psykiatristen lausuntojen kirjoittamista.

Tim K ja Pekka-Eric olivat kirjoittaneet ampumistapauksista etukäteen internetissä. Pekka-Ericin tekstistä käy selville, että oli vahva syy epäillä hänen olleen psyykkisesti sairas. Kuitenkaan häntä ei pyynnöstä huolimatta ohjattu psykiatriseen tutkimukseen "hoitojonojen vuoksi" HS 18.04.2008.

Tämä osoittaa, miten vastuuntunnottomasti suomalainen yhteiskunta suhtautuu psyykkisesti sairaisiin ja häiriintyneisiin kansalaisiinsa.

Media panee painopisteen aseen hankkimiseen. Se ei ole pääsyy. Yhteiskunnan pitäisi pitää huolta siitä, että psyykkisesti oirehtivat henkilöt ohjattaisiin välittömästi psykiatriseen hoitoon. Myös olisi välttämätöntä poistaa internetistä ampumispelit.

Pekka-Ericillä ja Timillä ei ollut ystäviä. Tim kirjoitti netissä tuttavalleen: "Nyt riittää minulle. Olen kyllästynyt tähän elämääni. Kaikki nauravat minulle. Kukaan ei tunne minun kykyjäni. Menen huomenna kouluuni niittaamaan kaikki".

Meidän tulisi huolehtia kaikista kanssaihmisistä. Koulun ilmapiiriä olisi välttämättä parannettava. Mitä enemmän yhteiskunnan ahneus ja kovuus lisääntyy, sitä enemmän Amok-tapauksia kouluissa sattuu.

Teemasta poiketen totean, että Winnendenissä saksalainen poliisi ryntäsi heti sisälle paikalle saavuttuaan. Jokelassa suomalaisen poliisin mukaan sitä ei voitu tehdä poliisin työturvallisuussääntöjen vuoksi.

Lauri Kauppinen

 
jarmo142

Ohjeet!

Lähetä mielipiteesi tai kannanottosi

Täytä lomake ja kirjoita omalla nimelläsi.

Nimimerkkikirjoituksia ei julkaista, jos kirjoittajan nimitiedot puuttuvat.

Lukijoilta saapuneiden kirjoituksien julkai- su, valinta, otsikointi ja lyhentäminen ovat toimituksen harkinnassa.

Lähetä mielipiteesi tai kannanottosi tästä tai sähköpostiosoiteeseen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

 

Lähetä uutisvihje

kamera_kannykka
Kuulitko tai näitkö jotain! Kerro asiasta Sanomat24 -toimitukselle.

Lähetä uutisvihje tästä...

Jos mahdollista lähetä asiaan liittyvä kuva sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.