logo
Euro on tuhoisa Suomelle – oma raha tarvitaan
21.08.2009

 

Uutistoimisto Bloombergin kokoamista eri valuuttojen ostovoimatiedoista käy ilmi, että Ruotsi nauttii parhaillaan jopa yli 40 prosenttia euroa edullisemman kruunun tuottamasta kilpailuedusta.

Suomi on tehty viennistä riippuvaiseksi lyhytnäköisellä politiikalla. On myös  luovuttu omasta rahasta ja samalla talouspolitiikasta. Kyvytön ja korruptoitunut poliittinen johto on ajanut politiikkaa, jolla kansallisvarallisuutta ja keskeistä suomalaista tuotantoa on yksityistetty ja siirretty polkuhintaan ulkomaiseen omistukseen.   

  

Suomi on nyt matkalla kehitysmaaksi.

 

Euron tuhoisuutta on vaikea myöntää ay-liikkeen ja suurteollisuuden johdossa. Ne olivat yhdessä maan poliittisen johdon kanssa ajamassa euroa markan tilalle.

 

Oman talouden rakentamiseen ja yhteiskunnallisen kehityksen hallitsemiseen tarvitaan omaa rahaa ja talouspolitiikkaa. Se läksy on kerran Suomessa opittu. Nyt olisi syytä kerrata.

 

 

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

 

 
jarmo142

Ohjeet!

Lähetä mielipiteesi tai kannanottosi

Täytä lomake ja kirjoita omalla nimelläsi.

Nimimerkkikirjoituksia ei julkaista, jos kirjoittajan nimitiedot puuttuvat.

Lukijoilta saapuneiden kirjoituksien julkai- su, valinta, otsikointi ja lyhentäminen ovat toimituksen harkinnassa.

Lähetä mielipiteesi tai kannanottosi tästä tai sähköpostiosoiteeseen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

 

Lähetä uutisvihje

kamera_kannykka
Kuulitko tai näitkö jotain! Kerro asiasta Sanomat24 -toimitukselle.

Lähetä uutisvihje tästä...

Jos mahdollista lähetä asiaan liittyvä kuva sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.