Kun Suomea ajettiin EU:n jäseneksi 1992-94, väittivät jäsenyyden kannattajat, että EU:n ulkopuolella Suomesta tulisi uusi ”Albania”. Albania oli neuvostojärjestelmän luhistumisen jälkeen malliesimerkki Euroopan kurjalasta.

 Nyt on nähtävissä, että Suomelle vertailukelpoiset maat ovat pärjänneet hyvin ilman EU-jäsenyyttä. Norja on pärjännyt hyvin Euroopan talousalue (Eta) –sopimuksen kanssa,  vaikka siellä ennen EU-päätöstä peloteltiin, että öljy ei pelasta Norjaa, jos se ei liity EU:hun. Sveitsi on pärjännyt hyvin ilman Eta-sopimusta. Islannissa tehtiin valtavia virheitä keinottelussa, jonka EU- ja Eta-sopimukset tekevät mahdolliseksi. Islantilaisten enemmistö on silti yhä EU-jäsenyyttä vastaan, koska näkee mitä EU on tuonut tullessaan muissa Pohjoismaissa.  

Suomi on Pohjoismaista ainoana luopunut omasta rahastaan. Oman itsenäisen raha- ja  talouspolitiikan puuttuminen on tuhoisaa pienelle syrjäiselle maalle. Nyt Euron kalleus haittaa merkittävästi suomalaista yritystoimintaa - ei siis pelkästään vientiteollisuutta. 

Monilla suomalaisilla ei ole vieläkään, 15 vuoden EU-jäsenyyden jälkeen, käsitystä siitä, keiden ehdoilla ja keiden hyväksi EU toimii. Suomen ulkoministerin mukaan EU-järjestelmän perusta on liberaali demokratia yhdistettynä sosiaaliseen markkinatalouteen. Tässä määritelmässä on jotakin oleellista siitä, mihin EU-propaganda perustuu:  Käsitteiden kääntämiseen ylösalaisin.

 EU:n ”demokratia” on sitä – kuten EU:n perustuslain eli Lissabonin sopimuksen käsittelystä nähtiin – että kansalaisilta ei kysytä, ja jos kysytään, hyväksytään vain eliitin kannalta oikea vastaus. EU:n ”sosiaalisuus” taas näyttää merkitsevän eriarvoisuuden kasvattamista ja taloudellisen eliitin harjoittaman keinottelun mahdollistamista. EU:n perussopimuksiin on kirjattu, että ”jäsenvaltiot eivät saa puuttua pääomien liikkeisiin”. Niihin ei ole kirjattu mitään tuloeroista tai köyhien ja työttömien määristä. Lissabonin sopimukseen on kyllä kirjattu, että jäsenvaltiot yhteensovittavat talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkansa. Suomessa tämä merkitsee sosiaalisten turvaverkkojen tuhoamista.       

EU on rahan harvainvalta, eräänlainen pehmeä diktatuuri, jota ohjaavat suurten jäsenmaiden ja suuryritysten edut. Pienempiä jäsenmaita tarvitaan maksajiksi ja rakennettavan eurooppalaisen suurvallan rakennusaineiksi. Lissabonin sopimuksella saadaan aikaan liittovaltio-EU. Siitä tulee oikeushenkilö, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Valtaa keskittyy entisestään suurille jäsenmaille samalla kun millään vaaleilla valitsemattoman komission yksinoikeus lakialoitteisiin säilyy.  

EU-Suomesta on hyvää vauhtia tulossa Euroopan tyhjiin imetty peräkylä. Kunnissa  kiistellään, mistä nyt leikataan, kun rahat eivät riitä. Rahat eivät voi riittää, kun omistus sekä työn ja tuotannon tulokset viedään suurelta osin maasta pois.         

Nyt suomalaisilta kysytään kypsyyttä. Onko meillä kykyä ja uskallusta siihen, mitä aito demokratia vaatii? Tarvitaan avointa julkista keskustelua tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja